3 Samburu

Viime yönä kuten muinakin aamuina teltan vieressä ja lähistöllä oli kunnon bileet. Apinat ja elefantit riekkuivat, katkoivat oksia ja metelöivät, yritä siinä sitten nukkua. Kun avasimme verhot oli kirahvi heti vastassa.

Aamuajolla törmäsimme heti alkuun useampaan leijonaan. Seurailimme niitä parin tunnin ajan ja sitten söimme mukaan pakatun aamiaisen. Aamiaisen jälkeen kiepautimme automme vielä siihen mihin leijonat jätimme ja siellähän olivat vieläkin. Jätimme heidät päiväunille. Ja ajelimme hiljakseen takaisin majapaikkaan, kunnes huomasimme pari leijonaa tien varressa ja niitä seurailimme hetken. Lämpötila voitti ja kiirehdimme teltalle.

Muutaman tunnin rentoilun jälkeen lounas ja taas hetki vapaata ennen ilta-ajoa.

Ilta-ajolla yritimme edelleen etsiä leopardia mutta tuloksettomasti. Sitten radiosta kuului  ,että gebardi nähty. Ajoimme katsomaan ja iso uroshan siellä, mutta oli vielä niin kuuma, ettei tehnyt muuta kuin käänsi kylkeä.

Ajelimme varmuudeksi katsomaan, näkyykö leijonia aamulla jättämäämme paikkaan ja siellähän oli koko konkka ronkka 8 kpl. Muutama emä ja pennut. Nämähän elävät ryhmissä eli huoltavat niin omiaan kuin toisten naaraiden pentuja. Loppuilta meni seitsikon seurassa aina  auringonlaskun saakka. Kun kävelimme autolta vartijan kanssa teltallemme oli meitä portailla vastassa pari elefanttia, livahdimme nopeasti terassille, mutta fantit eivät olleet moksiskaan. Lähdimme illalliselle ja kun pääsimme istumaan pöytäämme meni samat fantit ihan pöytämme vierestä, ei tätä paikkaa turhaan kutsua vapaasti suomennettuna elefantin makuuhuoneeksi.

Sormet ristiin etteivät biletä ensi yönä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *