2 Samburu

7.3.2023 Samburu

Aamu sujui kuten aikaisemminkin. Eläimistön puolesta aamu oli hiljainen eli kissat puuttuivat. Näimme kyllä heti puolipimeässä Afrikan villikissan uudestaan, mutta muuten ns. normaalit eli elefntit, kirahvit, villisiat jne sekä tietysti erilaisia antilooppeja. Aamiainen oli taas mukana ja ajoimme samaan paikkaan syömään.

Aamiaisen jälkeen yritimme vielä tavoitella kissoja, mutta onnistuimme näkemään vain leopardin tassunjäjet. 

Olimme jo lähestymässä aamuajolta majapaikkaamme kun näimme Gerenukin seisomassa takajaloillaan. Eli yhden sortin antilooppi, joka seisoo takajaloillaan, jotta yltää puskista ja puista korkeammalta saamaan lehtiä syödäkseen, koska alimmat lehdet on jo syöty tai kuivuneet.

Ennen lounasta ja lounaan jälkeen taas vähän lepoaikaa, koska lämpötila nousee niin korkeaksi.

Ilta-ajolla sama eläinhiljaisuus jatkui, kunnes ihan loppupuolella näimme taas Caracal kissoja äidin ja pennun. Seurasimme niitä puskien sisällä loppuajan ja onnistuimme myös näkemään kuinka emo ruokki pentuaan, tämä on tosi harvinaista.

Niin ja punkkiepisodi jatkuu. Jukka niisti nenäänsä ja sieltä pullahti hyvin syönyt punkki. Ollut siellä siis jo jonkun aikaa.

Illallinen ja sama työjärjestys huomenna.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *