Kibale->QENP

Aamiaisen jälkeen pakattiin autoon matkatavarat ja lähdimme kohti Queen Elisabethin puistoa. Ajomatkalla poikettiin pankkiautomaatilla, osa halusi nostaa rahaa ja kulman takana kuski tankkasi auton. Pysähdyimme päiväntasaajalla toteamaan että vesi kiertää eri suuntaan eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla.

Olimme jo lähes majapaikkamme portilla, kun kuski huomasi leijonapariskunnan tien vieressä. Hieno aloitus tälle maaosuudelle. Meillä oli kuitenkin hieman kiire, koska olimme menossa veneajelulle läheiselle kanaalille.

Veneestä näki hienosti niin elefantteja, krokotiilejä, erilaisia lintuja oli paljon, buffaloita jne. Ajelu kesti parisen tuntia ja sitten kiirehdimme lounaalle. Ennen sitä kuskimme ajoi kuitenkin pienen mutkan kautta, oli löytänyt urosleijonan nokosilla.

Iltapäivällä vielä ilta-ajelu, jossa näimme ensimmäisen kerran koskaan metsäsikoja. Isoja mustia possuja. Ovat kuulemma harvinaisia, mutta täällä niitä saattaa joskus nähdä.

Takaisin tullessa kiirehdimme vielä katsomaan urosleijonaa ja edelleen oli nokosilla, mutta nousikin yhtääkkiä ja vaihtoi tien toiselle puolelle suoraan automme edestä ja alkoi karjumaan. Olipa hieno ääni ja sekin ensimmäisen kerran näin läheltä. Leijonan karjunta kuuluu hyvällä ilmalla lähes 10 km päähän.

Illallinen, nukkumaan, huomenna matka jatkuu autolla, herätys klo 05.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *