Matkapäivä

23.2.2023 matkapäivä

Aamulla aikainen herätys, aamiainen ja lentokentälle. Turvatarkastuksen jälkeen yksi vieraista huomasi, että hänellä ei ole passia. Sitä ei yksinkertaisesti löytynyt käsimatkatavaroista. Opas kysyi virkailijalta pääseekö hän koneeseen, jos passista on otettu kuva ja pääsihän hän. Passikin sitten kyllä löytyi aikanaan, mutta hieman meinasi oppaalle tulla hiki ja meille muillekin.

Sisäinen lentomme Kaseseen oli hieman myöhässä, koska vaihtoivat meille nopeamman koneen. Kone oli 6 paikkainen(meitä oli kuusi) ja niitä koneita, joissa minäkin lyön pääni kattoon eli ihan yksityislento.

Kaseseen laskeuduttiin nurmikentälle, joka siis paikallinen lentokenttä, virkailija kirjasi passin tiedot heille ylös ja sitten kohti Primate Lodgea. Kuski sanoi ajomatkaksi 2,5 h ja matkalla näimme hyvin paikallista elämää. Vuohet, kanat ja lehmät tiellä ja teiden varsilla, nuoret miehet moottoripyörien selässä teiden varsilla istuskelemassa, naiset kodin askareissa tai peltotöissä. Lapset heilutti iloisesti autokunnallemme.

Saavuimme perille keskelle ei mitään, mökit on keskellä metsää, apinat roikkuu lähipuissa. Söimme lounaan yhdessä, otimme Jukan kanssa lyhyet päikkärit ja lähdimme kiertämään polkua, joka kiertää mökkialueen. Kuulimme metsästä ääniä ja näimme mustia selkiä kulkevan lähellä polkua, ensimmäiset simpanssit nähty. Metsä on vain niin sakea, että kuvaaminen on hankalaa. Kuten myös alueen keskellä olevissa puissa illalla hyppivät pitkäpunahäntäapinat. Nopeita liikkeissään ja puusto on tiheä.

Illalinen klo 19 yhdessä ja nukkumaan. Huomenna on ensimmäinen varsinainen maastopäivä ja simpansseja lähdetään etsimään.

You need to add a widget, row, or prebuilt layout before you’ll see anything here. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *