Eka simpanssiretki

24.2.2023 Primate lodge

Huonosti nukutun yön jälkeen, koska iso hämähäkki halusi tehdä kanssani tuttavuutta 02 aamuyöstä menimme aamiaiselle.

Aamiaisen jälkeen parin minuutin kävely ja olimme simpanssiretken lähtöpaikalla. Nimet kirjoihin, paikallisoppaan alkuluento, miten käyttäytyä metsässä ja simpanssien lähellä, jos niitä nähdään sekä vähän yleistietoa tästä metsästä ja eläimistöstä.

Koko ryhmä otti kantajat repuille ja sitten vain kävelemään. Metsässä oli aika hyvin polkuja, joita pitkin menimme, mutta välillä oli polulta poikettava ja silloin oli hyvä, että oli pitkät housut ja pitkähihainen paita vaikka lämmin olikin.

Tulimme polulta yhdessä vaiheessa hiekkatielle ja oppaamme kääntyi vasemmalle. Itse vilkaisin oikealle, kun pääsin tielle ja kainovienosti kysyin oppaalta miksi vasemmalle, kun oikealla tien reunassa istuu simpanssi, meidän ensimmäinen. Opas oli hyvin iloinen, että huomasin sen ja toki muutkin ryhmäläiset. Siitä se sitten alkoi. Simpanssit liikkuvat ryhmissä ja hetken perästä näimme niitä useita, vaihdoimme hiukan paikkaa useamman kerran, mutta pienellä alueella. Osa simpansseista oli puussa, osa maassa. Jos simpanssi oli maassa piti ehdottomasti käyttää maskia, koska ihmisen pöpöt ovat kuolemaksi simpanssille.

Meillä oli erittäin hyvä päivä simpanssien kanssa. Puolen päivän aikaan olimme takaisin lodgella, nopea suihku ja lounas. Lounaan jälkeen otimme pienet päikkärit ja heräsimme, kun henkilökunta tuli kysymään mitä haluamme illalliseksi. Tätä ennen unta oli häirinnyt jo ukkoskuuro.

Nousimme ylös ja huomasimme, että logkemme edessä olevassa metsässä tapahtuu jotain. Puissa hyppi iso joukko apinoita, joilla oli pitkä häntä ja hännänpää valkoinen, uusi tuttavuus. Niitä seurailtiin jokunen aika.

Jukka latasi simpanssikuvat aamupäivältä koneelle ja kävi oman oppaamme kanssa niitä läpi saaden vinkkejä.

Illallinen ja nukkumaan. Huomenna uusi simpanssipäivä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *