Gorillat ja Uganda kiikarissa

20.2.2023 Matkapäivä HEL-Doh-Nairobi -> Entebbe

Ensimmäisen etapin lento lähti Helsingistä vasta iltapäivällä, joten aamulla ei ollut kiirettä. Turvatarkastus meni juoheasti, paitsi, että olin saanut repun pakattua hyvin ja tiiviisti niin johan halusi sinne kurkata, mulla oli osa Jukan kamerakalustosta ja näin hyvä pakkaaminen kariutui siihen, enhän minä sitä enää saanut kentällä yhtä tiiviisti.

Päästiin kokemaan Finnairin uusi business luokka, eikä valittamista, hyvä oli ottaa nokoset, tilaa oli ja ruoka oli hyvää. Samalla lennolla oli myös Topi Manner, joten palvelukin pelasi.

Dohassa ehdittiin käydä loungessa nopeasti juomassa Fantat ja sitten piti jo lähteä portille. Rouva loungessa sanoi, että kävely kestää n. 20 min. Ja kyllä se muuten kestikin. Portti oli todella pitkällä. Huomattiin jossain vaiheessa, että mainostivat sinne portille junaa ja vähän ihmeteltiin kunnes juna tuli vastaan ylemmässä kerroksessa, olisi pitänyt vain uskoa mainosta, kävely oli lievästi sanottuna hikinen.

Dohasta kone lähti Nairobiin n. 02 yöllä, joten hetimiten käytin nukkumaan. Qatarin business luokka on jo tuttu eli tiedettiin, että pystytään koneessa vähän nukkumaan.

Nairobiin saavuttiin aamulla 07 maissa. Ensimmäiseksi piti näyttää koronarokotustodistus ja sitten vasta päästiin passin ja  e visa tarkastukseen ja uusi juttu oli sormenjälkitunnistus.

Olimme varannut päivähotellin läheltä kenttää, koska viimeinen lento lähti vasta illansuussa Entebbeen, Ugandaan. Kuski ei ollut meitä vielä vastassa, mutta joku vieras safariyrittäjä soitti hotelliin ja kohta meidät jo noudettiin kentältä.

Hotellit, joissa me olemme olleet Nairobissa ovat aina olleet aidattuja ja porttien takana ja niin tämäkin, uutena asiana kuitenkin, ennen kuin päästiin porttien sisäpuolelle, pommikoira kävi meidät ja auton läpi. Nopea freesaus huoneessa ja aamiaiselle ja mikä aamiainen, kaikkea oli siis ihan kaikkea.

Käytimme hyväksi hotellin hyvää suihkua ja lämmintä vettä, koska seuraavien viikkojen suihkuista ei ole tietoa. Toki vettä tulee, mutta kuinka paljon, saako esim. hiukset pestyä joka paikassa, jää nähtäväksi. Iltapäivällä ennen kentälle lähtöä päiväkahvit ja Jukka söi ”pienen” kakkupalan.

Kentälle suositeltiin menoa 4 tuntia ennen lähtöä, me olimme 3 tuntia ja 2,5 tuntia liian aikaisin. Kenttä on pieni, mutta söimme epäterveellisen lounaan niin kuluihan se aika siinä jotenkin.

Lento Entebbeen lähti ajoissa ja saapui ½ h etuajassa. Hyvä kun pääsimme koneesta ulos, meitä oli vastassa Steve, joka johdatti meidät pikalinjaa kaikkien ohi. Passintarkastus, koronarokotuspaperit, keltakuumerokotuspaperi ja e visa ja sitten jo odoteltiinkin matkalaukkuja. Laukut tuli perille ja Steve jätti hetken perästä meidät toisen miehen huomaan, joka vei meidät Hotellille. Hotellilla taidamme olla vielä tänään ainoat, Jukka söi valtavan hyvän kala-annoksen iltapalaksi ja nyt nukkumatti kutsuu. Katsotaan tavoitammeko nukkumatin, huoneessa ei ole ilmastointia ja ilma on suht trooppinen.

You need to add a widget, row, or prebuilt layout before you’ll see anything here. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *