Olifants leijonat osa 2

Yö oli repaleinen, koska joku rapisteli katossa sisäpuolella ja valot oli sytytettävä aamulla, koska jotain putosi tyynyn viereen. Se oli papana eli kakkaa ja sitä oli myös sänkyjen välissä. Ei kun ylös ja aamupuuhiin niin heti tuli sähkökatkos. Etelä-Afrikassa on alettu jo säännöstelemään sähköä ja 3-4 x päivässä on kahden tunnin katkos. Aamutoimet taskulampun valossa. Terassille mentyämme huomasimme, että joku oli käynyt pissalla siinä ja jättänyt papanoitakin. Sammakkokin toivotteli hyvät huomenet kaapin päältä. Tästä se taas aamu alkoi.

Portista ulos klo 6 ja kyllä oli hiljaista, ei ollut eläimet vielä hereillä. Alkoi myös sataa, joka teki katselusta vaikean, kun ikkunoita ei voinut pitää auki ja sivuikkunoista ei nähnyt mitään. Päätimme kääntyä takaisin kämpille, kun näimme 2 sakaalia, jotain sentään. Kämpille päästyämme haimme kahvit ja päätimme levähtää vajaaksi tunniksi. Ja taas matkaan.

Ei ollut eläinliikenne vilkastunut, mutta aurinko jo paistoi ja selkeästi viileämpi päivä +31. Sen verran oli tylsää, että minä jo torkuin, kun ei ollut mitään erikoista. Normaalit impalat, kirahvit, norsut jne. Päätimme poiketa myöhäiselle lounaalle toiseen leiriin ja ajella sen jälkeen takaisin omaan leiriin.

Kevyen lounaan jälkeen paluumatka ja näimme 2 pöllöä taas. Mutta muuten oli hiljaista. Totesimmekin, että meillä on ollut 2 täydellistä päivää peräjälkeen, joten aina ei vain voi tapahtua. Heti tämän jälkeen näimme jotain omituista, impala puussa ja korkealla. Leopardi oli kaatanut impalan ja vienyt sen puuhun. Itse tekijää ei nähty, mutta impala puussa oli sekin jotain.

Matka jatkui ja muutaman minuutin kuluttua parisenkymmentä autoa tien sivussa ja 7 leijonaa makuulla. Näin se hiljainen, tylsä päivä muuttui äkisti lähes täydelliseksi. Lähes siksi, että emme nähnyt leijonalaumaa ensimmäiseksi itse ja siinä oli muitakin toisin kuin eilen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Please reload

Please Wait