Huippuvuoret

Kolme ja puoli vuotta sitten tai jotain sinne päin varasimme matkan Svalbartiin eli Huippuvuorille,ja siitä risteilyn pohjoiselle jäämerelle josko jääkarhu nähtäisiin. Tuli korona ja toinen ja matka siirtyi ja siirtyi kunnes lopulta varmistui heinäkuun alku 2022. Matka lähestyi ja tuli lakkovaroitus SASsilta, eipä tänne silloin muut lentäneet, kun matkan varasimme, nyt lentää Norwegiankin. Lakko siirtyi ja matkaan pääsimme. Kun laskeuduimme tänne Longyearbyeniin tuli ilmoitus, että lakko on alkanut eli aika täpärälle meni. Täällä ollaan ja nyt ei surra miten päästään pois jos lakko pitkään jatkuu. Olemme Longyearbyenissä torstaihin asti ja tänään tutustuimme kaupunkiin, joka vei 1.5 h:). Kävimme ensi töiksemme Husky kahvilassa, jossa päivystävät eläköityneet rekikoirat. Rapsuttelujen jälkeen katsastimme kaupungin ostosmahdollisuudet ja sitten illalliselle hotellille. Hotelli Funken Lodgen seitsemän ruokalajin illallinen oli loistava.

Päivä on ollut sateinen +8c.

Erikoisuus täällä kaupungissa on että niin hotellissa kuin kahviloissakin jätetään kengät tuulikaappiin. Kävellään sisätiloissa siis sukkasilleen. Hotellin alakerrassa on esim. Kenkäkaapit, joihin jätetään ulkokengät ja vaihdetaan sisätossuihin, jos on, suurin osa ihmisista kävelee sukkasillaan. Samoin kahvilassa sukkasillaan sisälle. Kauppakeskuksen kaupoissa sai mennä kengissä sisälle asti.

Huomenna startataan ensimmäinen retkipäivä. Olemme varanneet retken aamupäiväksi. Täällä kun ei saa liikkua yksin tai jos liikkuu pitää olla ase mukana jääkarhujen varalta. Eli parempi ottaa opas, kun ei meistä kumpikaan kuitenkaan ampuisi. Lähdetään katsomaan lintuja ja jos hyvä tuuri kävisi, saattaisimme nähdä lyhytkoipisen poron ja naalin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *