Kruger park ti 30.7 päivä 3 Letaba

Yö oli pitkästä aikaa lämmin + 10 paremmalla puolella. Eilen illalla tarettiin hyvin syödä myös ulkona, tähän asti on istuttu sisällä. Naapurit olivat vain kovin kovaäänisiä yöllä, apinat ja linnut siis mekastivat.

Tässä nykyisessä kämpässä meillä on avokuisti ja kuistilla jääkaappi. Pitää muistaa joka aamu kääntää jääkaappi niin, ettei ovia saa auki. Muuten apinat aukovat oven päivällä ja tyhjentävät sisällön.

Aamu alkoi porttien auettua klo 6. Ajelimme hiljakseen kohti pohjoista, pikkuteitä enimmäkseen. Yhdellä hiekkatiellä oli leijonan ja pennun/pentujen jäljet, itse eläimiä emme valitettavasti nähnyt. Mutta jälkiä pehmeässä hiekassa oli paljon erilaisia, oli hauska nähdä noita jälkiäkin. Esim. Norsun jälki on valtava, olisi ollut kiva tunnistaa vielä ne kaikki muutkin jäljet.

Näimme menomatkalla jo tutuksi tulleiden lisäksi mm. Jonkun harvinaisemman eläimen, (honey badger) täytyy sen nimi selvittää suomeksi (mesimäyrä) . Aamulounastimme Mopanin leirialueella, oli todella hieno paikka. Ravintolasta oli hieno näkymä joelle ja siellä mm. Elefantit kävivät juomassa sankoin joukoin.

 

Paluumatkalla krokotiileja ja hyeena tulivat nähdyksi.

 

Muita autoilijoita oli yllättävän vähän, saatiin ajella paikoin hyvinkin pitkiä aikoja itseksemme.

Viiden maissa takaisin kämpälle eli täysi päivä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *