Leijonat – Olifants

Aamulla ei tarvinnut kauas mennä katsomaan villieläimiä. Kaapin ovessa, onneksi ulkona oli kolme sammakkoa ja ne asui keittiön yläkaapissa, onneksi ei tarvittu sitä kaappia. Sisällä taas oli yli tuuman mittainen torakka. No kamppeet kasaan ja autoon, tänään palautettiin kämpän avain ja takas tullessa vaihdetaan kämppää, koska ei saatu neljäksi yöksi samaa kämppää.

Yläkaapin sammokot

Aamulla ei ollut maisemissa ketään, ei muita autoja eikä eläimiäkään, oli todella hiljaista. Poikettiin aamukahville ja päätettiin kuitenkin sisukkaasti ajaa aikomamme reitti hiljaisuudesta huolimatta. Yht äkkiä edessä vasemmalla oli 2 leijonaa ja vielä suht lähellä, sitten huomattiin kolmas ja vielä 2 ja sitten vielä 2 eli yhteensä 7 leijonaa oli nauttimassa aamupäivästä puiden varjossa.

Katseltiin heidän käytöstä 2 tuntia ja voi sanoa, että koko ajan kaksistaan. Yksi toinen auto ajoi samaa tietä, mutta pysähtyivät vain hetkeksi ja jatkoi nopeasti matkaa. 

Muutama leijona oli koko ajan tarkkaavainen ja parin tunnin kuluttua kaksi mammaleijonaa päätti lähteä hiljakseen etenemään ja selkeästi saaliin perään. Tilanne eteni hitaasti, yksi kerrallaan lähtivät menemään äitileijonien perässä ja lopulta hävisivät kaikki pusikkoon.

Näimme vielä kuinka hajaantuivat jopa niin, että yksi kiipesi korkealle kalliolle ja muut hitaasti vaanien alempana. Itse saalistusta emme nähnyt.

Oli hienoa katsoa leijonien käyttäytymistä noin pitkään ja ihan rauhassa muilta.

Takas tullessa poikkesimme syömään aamupalaa, joka siis muuttui myöhäiseksi lounaaksi leijonista johtuen.

Lounaalta lähdimme taas hiekkateitä takaisin ja nyt oli eläimetkin heränneet, ihmiset ei vielä tai ainakaan autoja ei kovin montaa nähty. Nähtiin pöllönpoikanen tänään.

Monesti kuuluu puhuttavan kuinka kauheat ruuhkat Krugerpuistossa on. Tänään 11 tunnin ajon aikana näimme maximissaan 25 autoa eli ruuhkista ei tietoa. Toki, me valitsemme aina, jos mahdollista hiekkatien asfaltin sijaan, koska ne on hiljaisempia.

Jukan synttäreiden kunniaksi tämä uusi kämppä on numero 1 ja leirin parhaalla näköalalla varustettu. Sitä emme tiedä oliko sattumaa vai tarkoituksellista henkilökunnalta.

Näkymä kuistilta Olifants joelle. Huomaa oma “koti-nyala” (antilooppi) aidan takana. Aidan jossa ei ollut sähköä, aamulla apina näytti kuinka meni yli että heilahti 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *