Päivän saalis

Aamu valkeni aurinkoisena ja +10c, täällä on kesä. Lähdimme aamukävelylle ja kuinka vastaan puhaltava tuuli tekikään ilmasta kylmän. Täällä voi kävellä missä vain, kunhan huomioi jääkarhuista varottavat kyltit, silloin pitää kääntyä takaisin. Nuo kyltit rajaavat kaupungin eli kaikilla reunamilla kyltit ovat. Kylttien ohi eteenpäin saa kävellä, jos ase on mukana, mutta ilman ei.

Aamukahvi käytiin juomassa Huskies kahvilassa tottakai, samalla saatiin rapsutella koiria. Ja heti perään syötiin lounas ja sen jälkeen hotellille päikkäreille.

Ilta vietettiin merellä risteillen, aurinko paistoi edelleen ja maisemat olivat todella upeat. Näimme muutaman valaan, poroja ja naalin. Ja aikamoinen jäätikkökin oli reitin varrella. Oikein onnistunut ilta. Veneessä (kuva alla) tarjoiltiin myös illallinen, porokeittoa, leipää ja suklaakakkua jälkkäriksi. Kasvissyöjä sai oman annoksen. Hotellille palasimme puolen yön aikaan ja aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta ja korkealta.



Naali poropaistilla

Jäätiköstä irronnut “vuori” – ehkä n 10 metriä pitkä

Huomenna alkaa itse asia eli risteily pohjoiselle jäämerelle.

2 Replies to “Päivän saalis”

  1. So exciting! Waiting for the rest but I guess there is no wifi in the arctic sea. 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *