Masai Mara 7

Aamulla lähtivät normaalisti klo 06 aamuajolle ja näkivätkin neljä isoa leijonan pentua syömässä edellisenä päivänä kaatamaansa wildebiistiä, parittelevia leijonia sekä urosleijonan, joka tuli ihan auton viereen, oli ollut kokemus. Itse vietin rauhallisen aamun, torkuin sängyssä tovin vielä, vähän pakkailin, aamupalalle 9 maissa, kutomista, kirjan kuuntelua eli ihan lomailua.

Klo 14.15 hyvästelimme leirin ihmiset ja kotimatka alkoi. Ensin Maasai Maran kentälle, jossa oma koneemme jo odottelikin. Koneella Nairobin sivukentälle, josta omalla bussilla Nairobin päälentokentälle. Ennen saapumista itse kentälle bussi pysähtyi ja meidät laitettiin ulos kävelemään läpivalaisulaitteen läpi ja sitten takaisin bussiin. Saavuttuamme lentokentälle ennen rakennukseen menoa oli passintarkastus ja koronatestin tarkastus. Tämän jälkeen pääsimme sisälle kentälle ja normaalit turvatarkastukset eli laukut hihnalle läpivalaisuun ja ihmiset läpivalaisulaitteen läpi. Check-in yritettiin tehdä, mutta olimme liian ajoissa eivät voineet vielä tehdä, koska laukut olisi jäänyt sitten ilman vartiointia hihnan päässä eli odotimme 4 tuntia kentällä. 

Vihdoimme saimme tsekattua laukut ja itsemme ja tässäkin piti näyttää negatiivinen koronatestin tulos, passintarkastus ja pääsimme loungeen vähän syömään.

Lento lähti ajallaan, mutta ennen portille pääsyä piti vielä kerran näyttää negatiivinen koronatestin tulos ja passi. Ketään ei koko matkan aikana kiinnostanut onko meidät rokotettu ennen kuin Hensinki-Vantaalla, mutta tuota negatiivista testitulosta kysyivät kyllä vähän jo ehkä liikaa. Ensimmäinen lento Nairobi- Doha n. 5 h meni nukkuessa, olihan yö. Dohan kentällä pari tuntia vaihtoaikaa eli pieni aamupala ja taas koneeseen. Doha-Helsinki 6.5 h nukkuen ja syöden. Kaikki lennot sujuvasti ja mukavasti Qatar airways business luokassa. Vähän yli 26 h matkustuksen jälkeen mukavasti kotona monta kokemusta ja muistoa rikkaampana, uusia reissuja jo suunnitellen.




Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *