Masai Mara 3

Aamupalan jälkeen lähdimme katsomaan, josko leopardi olisi puussaan, mutta ei ollut kotona. Lyhyen ajon jälkeen törmäsimme kuitenkin parittelevaan leijonapariskuntaan, jota katselimme ja kuvasimme hetken aikaa. Leijonanaaraan kiima kestää n. 5 päivää ja parittelevat sinä aikana n. 20-30 min välein. Se on rankaa touhua molemmille. Lähdimme etsimään hetken perästä muuta kuvattavaa. Matkan varrelta löytyi ihan tien vierestä leijonauros, jota ei voinut turisti vähempää kiinnostaa, teki sitä mitä osasi parhaiten eli nukkui, kuuma päivä oli tulossa, sen tunsi jo heti aamusta. Eläinlaumat olivat yön aikana siirtyneet todennäköisesti Tansanian puolelle, koska oli hyvin hiljaista. Raja on näkyvissä, mutta mitään aitaa siinä ei ole ja lupaa autolla ei ole mennä rajan yli.

Aamiainen syötiin taas ulkosalla puun alla, tällä kertaa oli mukana piknikkorit, joissa kahvit ja teet, täytetyt letut ja mysliä ja jugurttia sekä hedelmiä.  Ajo jatkui ja törmäsimme taas parittelevaan leijonapariskuntaan kuitenkin eri pariskunta kuin edellinen.

Lounas leirissä, lyhyet torkut ja ilta-ajolle.  Lounaana aikana tuli taas kunnon ukkosmyräkkä, joka kesti hetken.

 Ilta-ajolla näimme leijonanaaraan, joka oli selvästi aikeissa metsästää ja jäimme seuraamaan sen käytöstä ja siinä hurahtikin koko ilta. Oli mukava seurata kuinka leijona tutkaili ympäristöä ja miten ympäristön eläimet suhtautuivat leijonaan, huomasivat sen jo hyvin kaukaa. Metsästystä ei tapahtunut ainakaan meidän aikana, josko sitten otti yöpalaa itsellensä. Ajelimme pimeän jo laskeutuessa takaisin leiriin ja kohta olikin illallinen. Ennen illallista tuli vielä toinen sadekuuri, joka oli tosi voimakas.

Ruokateltta ja mediateltta(jossa siis on kaikki kameravarustus, tietokoneet, puhelimien latauspisteet jne) ovat löysemmin pingotetut kuin itse asuinteltat ja niiden katot osittain vuotavat, joten mediateltan pöydillä on sateella vielä sateenvarjot avoinna. Ruokailu sujui sateesta huolimatta hyvin vaikka vettä tippui teltan saumoista itse kunkin päälle.

Illallisen jälkeen vetäydyimme nukkumaan ja ainoastaan vessan katon jouduimme nostamaan ylös sisäpuolelta, sen verran oli siihen vettä tullut.




Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *