Ajaccio Corsica 6.10.2019 day 5

Yö oli keinuva. Yhdessä vaiheessa jo kävi mielessä voiko tämä kaatua, kun tuntui, että keinui niin “alas” ja viereisestä hytistä kuului pahoinvoinnin ääniä kolmen aikaan yöllä.

Aamu oli hidas, laiva saapui satamaan vasta puolilta päivin. Rauhallinen aamiainen allasosastolla, kirjan lukua ja nassun polttoa parvekkeella, joka on meillä satamaan ja aurinkoon.

Laivan saavuttua satamaan lähdimme ensimmäisten joukossa maihin ja saimme testattua myös henkilökunnan tarkkaavaisuutta. Sekä laivasta poistuttua että laivaan tukltaessa näytetään hyttikorttia, joka kertoo kuka olet ja näyttää myös kasvokuvan henkilökunnalla olevalle näytölle. No mulla oli Jukan kortti ja Jukalla mun korttti niin huomasivat sen.

Kaupunki oli hiljainen, sunnuntai päivä, kaupat kiinni. Heti satamassa oli jonkin sortin markkinat, ruokaa, vaatteita jne. Kävimme kävelyn lomassa kahvilla, muuten nautimme vain kaupungin hiljaisuudesta edellisiin verrattuna. Täällä ei myöskän ollut muita risteilylaivoja kuin me, joten turistejakaan ei ollut paljon.

Laivaan takaisin saavuttuamme lounaalle allasalueeelle ja päikkärit sekä oleskelua parvekkeella sataman touhuja katsellen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *